Lauantai syyskuussa

Lauantaina heräsin kello kahdentoista jälkeen. Löysin lattialta housut ja torstaina kirpputorilta ostamani neuleen; lipaston päältä kaksi kofeiinitablettia. Kuukausi sitten ajoin Kokkolasta Ouluun iltayhdeksän jälkeen ja ystäväni antoi tabletit minulle varmuuden vuoksi. Siskoni nukahti 18 kesäisenä rattiin ja vuoden päästä minä olin ketjukolarissa; olimme saaneet jo osamme liikenneonnettomuuksista. Kofeiinitabletin ja kokiksen voimin korjasin poninhäntäni, punasin huuleni ja lähdin kaupungille ostamaan puhelimeeni uutta laturia. Kanini oli syönyt edellisen lähes käyttökelvottomaksi, akkua oli jäljellä viisi prosenttia. Eilisen rommit olin aamuyöllä huuhtonut vessanpöntön kautta viemäristöön.

Jalkani ajautuvat aina harhailemaan ympäri kaupunkia; en malta lopettaa, lataudun, imen itseeni ihmetystä ja energiaa. Hain luontaistuotekaupasta hellävaraista suihkugeeliä ja maustamatonta kombuchaa. Kombucha on venäläisperäinen sokeroidusta teestä käyttämällä valmistettu juoma, jota kaltaiseni taivaanrannanmaalarit juovat uskoen ja toivoen sen vaikuttavan positiivisesti terveyteen. Kirpputorille eksyttyäni löysin punaisen maton ja kasan tarpeettomia, mutta sietämättömän viehkoja vaatekappaleita. Tuntien kuluttua käännyin kotia kohti kai vain löytääkseni itseni korttelin kokoisesta puistosta keräämästä ruskan värjäämiä lehtiä. Pensaikkojen lehdet olivat pukeutuneet vihreän, keltaisen, oranssin, punaisen ja liilan sävyihin niin uskomattomin variaatioin, etten ollut käsittää luonnon taianomaista monimutkaisuutta. Tai siis yksinkertaisuutta. Kaikki oli niin simppeliä ja samojen lakien mukaan toimivaa, mutta silti tavattoman moninaista ja vaihtelevaa. Keräsin lehden toisensa jälkeen enkä ollut saada tarpeekseni.

Ei kai kenenkään elämä todella ole sellaista, tällaista. Ei edes minun, vaikka oikeastaan on kyllä.