tiedäthän sä - tiedätkö sä?

sellanen hahtuvaverkosto - kuvio - asia - juttu verkkokalvolla tiedäthän sä nyt. siis sellanen kun sä näät kun katot taivaalle. etenkin talvella kun on kirkasta. tai lumihankeen, sillon niitä näkyy kanssa. ja kun seuraat katseellasi niitä - siis niitä hahtuvia, juttuja, mitä ne nyt on, läpinäkyvien painokuvioiden näkösiä joo - niin ne menee pakoon. ihanku et vois saada edes kiinni. karkaa. mutta kyllä välillä saa hetken katsottua, ne liikkuu vähän viiveellä. tiedäthän sä? katotko sä koskaan niitä? mä katon vaikka silmät tuleekin kipeiksi mutta kun onhan se nyt hienoa. ihan kun näkis jotain mitä ei oo. oikeesti ne on sit lähempänä ja konkreettisempia asioita kun monikaan muu asia. fyysisesti siis. jossain tuolla välissä. kuulin että se ois pölyä verkkokalvolla mutta yks toinen sano kuolleeksi solukoksi. mutta siis siellä kuitenkin - välissä. kuollut solukko kuulostaa loogisemmalta, pöly vois olla aika vaarallista ehkä, eiks silmä oo aika herkkä?

katot sä koskaan taivasta vaan? tai puiden lehtiä alhaalta päin? miten valo osuu jokaiseen niistä eri tavalla. sitten ne vielä liikkuu jatkuvasti ja kaikki - siis ne valot ja varjot - muuttuu. kokoajan. ihan mieletöntä. sitä ei voi ikuistaa millään - oikeesti kato niitä joskus. siis jos et oo kattonu. tai kato uudelleen kuitenkin, se on sen arvoista. joka kerta. mä pidän susta tosi monella tavalla tiedäthän sä sen kanssa? kyl sä varmaan tiedät pakkohan sun on. mut ihan tosissaan - ootko kattonut ötököitä miten tarkkaan? sellasia ihan pieniä - pitää mennä tosi lähelle että näkee. se on vähän hurjaa välillä vaikka mitä siis oikeestaan pelätään kun pelätään pieniä ötököitä - eihän niistä suurin osa ees pure tai mitään - miks ne on luotaantyöntäviä - onks ne susta luotaantyöntäviä? niin mut siis niilläkin on tuntosarvet ja kaikkea - kato joskus jooko? jotain niin pientä ja sit se on tietyssä mittakaavassa suurta. hitto oikeesti kato hetki tätä kaikkea. ja mieti. tai en tiiä tarviiko oikeesti ees miettiä. mä en kestä.