kun ei jaksa hengittää
ainoa olotila on itku
ajatusten välillä ikuisuus
kehon ympärillä kylmyys
ahdistava ahdistava ei mikään
joka ei jätä rauhaan
7/14/2011
7/08/2011
kohtaamisia
Neiti kosketti oikealla kädellään teekupin reunaa ja vasemmalla hiuksiaan. Hän katseli avoimesti edessä istuvaa miestä. Neiti odotti miehen avaavan suunsa. Mies oli kolmenkymmenen, hänellä oli päässään hattu ja silmälasit, sellaiset jotka antavat kirjaviisaan ja elämää nähneen vaikutelman. Neiti ei uskonut tällaisiin vaikutelmiin, hän oli vakuuttunut ettei mies ollut lainkaan sellainen kuin miltä näytti. Neiti sekoitti teetään kolmasti myötäpäivään ja huokasi lähes äänettömästi.
Mies avasi suunsa.
"Tuntuuko teistä koskaan siltä että kadotatte olemassaolonne käsitteen tunnun?"
Mies puhuin pehmeällä äänellä joka helli ilmaa ympärillään, syleili jokaista atomia ja kajahteli kauniisti korvissa. Neiti ei ymmärtänyt miehen kysymystä. Hitaasti hän nosti harson silmiltään. Persikanoranssit huulet aukenivat, mutta neiti ei sanonut mitään. Mies oli epäilemättä arvannut tilanteen ja jatkoi sulosointuista puhettaan.
"Tiedäthän kuinka toisinaan tekee jotain todella mekaanista, esimerkiksi tiskaa. Tiskaamista ei tarvise ajatella. Tiskatessa on aikaa ajatella kaikkea muuta kuin itse mekaanista asiaa jota tekee."
Neiti nyökkäsi ja huntu valahti takaisin hänen kasvoilleen.
"Joskus tiskatessaan alkaa ajattelemaan olemassaoloaan. Olemassaolon ajattelu johdattaa ajattelemaan asioiden tekemistä, sitä mitä oleminen itseasiassa on. Tällaisina hetkinä voi kokea välähdyksenomaisesti hämmentävän ymmärryksellisen tason. Ymmärtää että minä todella olen tässä ja nyt. Ymmärtää että se olen todella minä joka tiskaan astioita."
Neiti kuvitteli ymmärtävänsä vaikkei kyennyt täysin käsittämään tuntemattoman miehen sanoja. Hän katsoi miestä arasti ja näki tämän kasvoilla loistavan odottavan innostuksen. Neiti avasi vihdoin suunsa
"Entä sitten?" hän kysyi ja hengähti sitten epäluonnollisen kovaa, ikäänkuin muutaman sanan muodostaminen, muutaman äänteen päästäminen ulos suustaan, olisi ollut hänelle suurikin haaste.
Mies pyöritti sokeripalaa sormiensa välissä ja hänen katseensa oli lasittunut tuijottamaan kyseistä sokeripalaa.
"Se tunne. Tahtoisin hukkua siihen. Sukeltaa välähdykseeni ja ymmärtää."
Neiti kuunteli silmät kiinni kun mies lausui sanat lumoavalla äänellään. Tämän jälkeen mies avasi suunsa, asetti sokeripalan kielelleen ja sulki jälleen suunsa. Mies tarttui neidin vasempaan käteen, siihen jolla neiti oli koskettanut hiuksiaan, ja suuteli kämmenselkää. Hän nousi tuoliltaan ja käveli ulos kahvilasta rautatieaseman laiturille.
Nainen korotti huntuaan ja mies astui junaan.
Mies avasi suunsa.
"Tuntuuko teistä koskaan siltä että kadotatte olemassaolonne käsitteen tunnun?"
Mies puhuin pehmeällä äänellä joka helli ilmaa ympärillään, syleili jokaista atomia ja kajahteli kauniisti korvissa. Neiti ei ymmärtänyt miehen kysymystä. Hitaasti hän nosti harson silmiltään. Persikanoranssit huulet aukenivat, mutta neiti ei sanonut mitään. Mies oli epäilemättä arvannut tilanteen ja jatkoi sulosointuista puhettaan.
"Tiedäthän kuinka toisinaan tekee jotain todella mekaanista, esimerkiksi tiskaa. Tiskaamista ei tarvise ajatella. Tiskatessa on aikaa ajatella kaikkea muuta kuin itse mekaanista asiaa jota tekee."
Neiti nyökkäsi ja huntu valahti takaisin hänen kasvoilleen.
"Joskus tiskatessaan alkaa ajattelemaan olemassaoloaan. Olemassaolon ajattelu johdattaa ajattelemaan asioiden tekemistä, sitä mitä oleminen itseasiassa on. Tällaisina hetkinä voi kokea välähdyksenomaisesti hämmentävän ymmärryksellisen tason. Ymmärtää että minä todella olen tässä ja nyt. Ymmärtää että se olen todella minä joka tiskaan astioita."
Neiti kuvitteli ymmärtävänsä vaikkei kyennyt täysin käsittämään tuntemattoman miehen sanoja. Hän katsoi miestä arasti ja näki tämän kasvoilla loistavan odottavan innostuksen. Neiti avasi vihdoin suunsa
"Entä sitten?" hän kysyi ja hengähti sitten epäluonnollisen kovaa, ikäänkuin muutaman sanan muodostaminen, muutaman äänteen päästäminen ulos suustaan, olisi ollut hänelle suurikin haaste.
Mies pyöritti sokeripalaa sormiensa välissä ja hänen katseensa oli lasittunut tuijottamaan kyseistä sokeripalaa.
"Se tunne. Tahtoisin hukkua siihen. Sukeltaa välähdykseeni ja ymmärtää."
Neiti kuunteli silmät kiinni kun mies lausui sanat lumoavalla äänellään. Tämän jälkeen mies avasi suunsa, asetti sokeripalan kielelleen ja sulki jälleen suunsa. Mies tarttui neidin vasempaan käteen, siihen jolla neiti oli koskettanut hiuksiaan, ja suuteli kämmenselkää. Hän nousi tuoliltaan ja käveli ulos kahvilasta rautatieaseman laiturille.
Nainen korotti huntuaan ja mies astui junaan.
4/19/2011
koska kaikkihan haluaa olla onnellisia
joka ikinen ihminen on oletusarvoisesti ihana kunnes toisin todistetaan.
11/20/2010
10/29/2010
mikään hyvä ei kestä - - en pidä tästä tekstistä
Ja silti on vain elämää. ohimeneviä hetkiä ilman mitään mistä ottaa kiinni, mistä täälä pidetään kiinni? Hei joku järkevämpi, kertoisitko miksi elän aina vain? Ja kertositko mihin voin uskoa, mitä voin tietää, millaista onkaan elämä?
mikään hyvä ei kestä, mikään paha ei kestä
10/11/2010
.
Tänään:
- arviolta viisikymmentäkolme tilheä lensi puusta toiseen
- kaksi kirkkaanpunaista lehteä kämmenelläni muistuttivat jostain
- fasaani yläpuolellani
- kylmän ja syksyn tuoksu kun menee kävelylle melkein pimeässä
- musta kissanpentu keskellä peltoa katsoi minua ja juoksi pois
- taivaalla oli häivähdys pinkkiä
- verenpisarat ojanpohjalla olivat melkein kuolleita
9/09/2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)