Meri on tänään laventelin värinen. Minä katselen rannan kivikkojen keskeltä kuinka kepeät kuohut pirskoutuvat kiviä vasten ja kuinka vesi helisee helminä viileään kevätilmaan. Syvä sinisyys lainehtii esiin pienin pilkahduksin, mutta päälimmäisenä lepää puhdas laventeli. Pisarat täplittävät kuivaa kivikkoa ja hipovat hetkin valkeita varpaitanikin. Merivesi on kylmää, mutta hellää. Silmänräpäysten ajan auringon säteet siroavat valonsa helmien lävitse kaikkialle ympärillemme. Silmänräpäysten ajan valo tanssii ja kun se katoaa, kaikki tuntuu seisahtuvan. Meri on kukkia täynnä.
Minä seison polvet lukossa ajan häkeltyneessä pysähtyneisyydessä ja katselen vettä, joka ei enää kuohu. Meri on lähes paikallaan kuin pieni eläin arasti vavisten; avoin mutta epäröivä. Hiljainen, hellä, aava. Minä tuijotan vettä ja vesi vastaa katseeseeni. Meri on lähellä, mutta ulottumattomissa. Hengitämme samaan tasaiseen tahtiin ympäröivän ilman kanssa. Vesi varpaillani viestittää syvyyksistä ja tuuli tarinoi tavoittamattomilta vastarannoilta. Korviani hellivät solina ja kuiske. Meri saa kulkijansa hukkumaan. Meri kannattelee jokaista vakaalla viattomuudellaan. Meri on kukkia täynnä.
Laventelinkukkia. Jossakin syleilyiden syvyyksissä aukeaa syvä ja loputon avaruus kaikkine tähtineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti