Ilta aikaan ikävä painaa keuhkojani kasaan,
kohti lakanoiden lattialle laskevia helmoja.
Kaipuu ja kaiho kahmivat minut kainaloonsa,
kuin ryytyneen rätin, syksyn nuutuneet lehdet.
Haikeus yläpuolellani loputtoman meren lailla,
tyttörukka; vällyjen alle rakkainta vailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti